tiistai 29. syyskuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 13

Rumuus ei lisäänny, vaan käsityksemme turvallisuudesta muuttuu.

Kaikkihan me tahtoisimme hengailla vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet ihan minkä tahansa kansainvälisen naistenlehden (kunhan se on Vogue) kannessa (kunhan se on ollut viimeisen 1-3 kuukauden aikana).

Harvat meistä (enkä siis väitä ettenkö kuuluisi heihin ja etteikö se olisi syynä näiden kirjoitusten viivästymiseen) kuitenkin pääsevät tällaiseen seuraan tai edes haluaisivat tällaiseen seuraan. Sanomme muille kuinka tuollaiset pintaliitäjät eivät ole syvällistä seuraa tai kehityskelpoisia juttukavereita.

Mutta todellisuudessa pelkäämme että nämä lihaksi muuttuneet ideaalit hylkäisivät meidät huomatessaan jonkun mielenkiintoisemman tai jonka silmälasit kiiltävät houkuttelevasti.

Siksi rumuus lisääntyy; koska armottomassa tasa-arvossaan se on turvallista.
Rumuus on staattista, kauneus kausiluonteista.

Sen takia tämäkin blogi on comic sansilla, koska se on luonnehdinta sillä kirjoittajasta: ruma kuin mikä mutta omalla tavallaan hauska. Miten tämä kaikki liittyy Ison-Britannian reissuuni?

Se selviää kun luette jutun nimeltä

13. Yksi silta liikaa

"London bridge is falling down, falling down, falling down.."

Kaikki muistanevat tuon laulun nuoruudestaan englannintunnilta.


Monet nuoremmista varmaan muistavat Fergien kappaleen aiheesta (avaa youtube-linkin).

Siksipä tietovisailu.

Mikä tämä on?



A) Hmm. Silta..?
B) Olet puhunut niin paljon London Bridgestä, ja muistan nähneeni tästä kuviakin, joten ilmiselvästikin London Bridge! Mitä voitin?
C) Okei, ihan kenellä muulla tahansa se olisi silta, mutta koska kyseessä on tämä blogi, se on symbolinen ulottuvuusportti materian ja idean yhteenliittymän rajapinnalla. Tarkentaisin että kuvattuna yöllä, koska päivällä se on täynnä lentäviä dinosauruksia.
D) Tower Bridge.

Okei, mikä on tämä:

A) Hmm...toinen silta?
B) Mikä lie ylikulkusilta, eipä ole kummoisen näköinen.
C) ...Hetkinen! Tämä siltahan näkyy edellisen kuvan taustalla! Se on punainen koska lentävät dinosaurukset heittävät lihavia amerikkalais-turisteja sitä vasten sivustaseuraajien huvitukseksi ja iloksi. Mutta muuten siis joku normi-silta.
D) London Bridge.

Ensimmäinen kuva oli D) eli Tower Bridge ja toinen kuva on myös D) eli London Bridge.

Murskaa kuvitelmat, eikö?

Tower Bridge rakennettiin aikoinaan melko lailla sillä pohjalla että "no kunhan pykästään joku virranylityspaikka" (Lähde: wikipedia). Nyttemmin siitä on tullut yksi Lontoon tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Minkä ihmeen takia London Bridge sai sitten oman laulun? Koko jutun voitte lukea wikipediasta, mutta tiivistettynä heikolle sillalle rakennettiin liikaa ja kun se romahti, oli helpompi leikkiä että hauskaahan tämä on, tehdäänpä siitä lastenlaulu.

Mutta koska vahingosta opittiin, seuraavaksi rakennettiin silta joka EI VARMASTI romahtaisi.

On olemassa epävirallisia tietoja että paikalliset olisivat tulleet seuraamaan sillan rakentamista ja itkien pyytäneet "se on jo ruma! Voi herran tähden, antakaa sen jo olla! Se on jo ruma!!", mutta wikipediassa asiasta ei mainita, joten ei se varmaan ole totta.

Jatkuu...

(Kuvien lähteet:
Tower Bridge: wikipedia
London Bridge: wikipedia
Kiitokseni kuvaajille)

maanantai 28. syyskuuta 2009

Dialogeja joita tahtoisin kuulla: Sananen sponsoreiltamme, osa II

- Eläinlääkärin työ on varmasti todella mukavaa, Annasatu. Mikäs sinusta tulee isona Kari-Olli?
- Ajatuspoliisi.
- ...Ajatuspoliisi. Mitäs se sellainen ajatuspoliisi oikein sitten tekee?
- Ajatuspoliisi ei tee mitään muuta kuin lukee vaan kaikki päivät internetissä olevia juttuja.
- Ei kai se---
- Opettaja kuuntelee nyt loppuun. Ajatuspoliisi lukee kaikkien muiden ihmisten kirjoituksia netistä, ja laittaa muistiin mistä ajatuksista se ei tykkää. Kun ajatuspoliisilla on tarpeeksi nimiä kasassa, se alkaa tekemään kotikäyntejä.
- ...Miksi ajatuspoliisi tekisi kotikäyntejä?
- Opettajalla näköjään silmälasit ei oikeasti tee viisaaksi. No tietenkin sen takia, että pahikset viedään aina kaikissa tv-sarjoissa poliisiasemalle sen jälkeen kun niiden kotiin on ensin menty potkimalla ovi sisään ja niille on laitettu käsiraudat.
- Mitä näille...pahiksille sitten tehdään?
- Tietenkin ne laitetaan oikeuteen, jossa ihmisille esitetään aivojen kuvia ja kysytään että mihin kohtaan aivolohkoa niitä sattui kun ne luki näitten pahisten kirjoittamia juttuja.
- Ai...ja miten näitä rikollisia sitten rangaistaan?
- Koska ne ei osoittaneet minkäänlaista katumusta tuottaessaan näitä juttuja, ne laitetaan kärsimään rangaistusta toimimalla joka päivä viiden tunnin ajan teksti-tv-chatin juontajina. Sitten loppuajan ne on pienessä kopissa ja kirjoittavat Reginaan naisten unelmia-novelleja. Rahat ne joutuu luovuttamaan ajatuspoliiisille joka ostaa koko rahalla velliä.
- Velliä?
- Ei kai kukaan jaksa netistä lukea juttuja ilman velliä?
- Tarkoitatko...?
- Kyllä, macchiavelliä.

MACCHIAVELLI - SITÄ JOKAINEN TULEVAISUUDEN RUHTINAS NAUTTII!

maanantai 21. syyskuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osat 8-12

Olen varma että ainakin joku miettinyt hiljaa mielessään miksi nämä jutut eivät edisty (jos erehdyin, älkää vaan korjatko).

Esitän syyn ja seurauksen tavalla, jonka kaikki ymmärtävät eli kätkemällä todelliset henkilöt ja tapahtumat symbolisiin vertauksiin ja henkilöihin.

T, puhelinapinoiden kruunaamaton kuningas, saapui metsikön keskellä sijaitsevaan puumajaansa suojeltuaan taas jälleen retkikuntia tietojenkalastajilta, nigerialaisilta huijauskirjeiltä ja raivostuneilta spartalaisilta.

Pelkästään farkkuihin, t-paitaan, takkiin, sukkiin ja kenkiin pukeutuneena, ylävartalo hiestä märkänä jouduttuaan kävelemään kaksi kerrosta, sankarimme menee koneelleen ja komentaa sitä: - Computah, hae nettiverkko!

Computah päästelee kirkuvia ääniä, mutta ei tee muuta.
T käskee uudestaan: - Computah! Nettiverkko! Hae!

Computah päästelee jälleen ääniä mutta ei reagoi muuten.
Sankarimme T alkaa hakkaamaan rintaansa raivostuneena ja alkaa huutamaan koska rinnanhakkaaminen sattuu.

Mutta Computah ei tee huutamisesta huolimatta mitään useampaan päivään, kunnes lopulta T ymmärtää vaihtaa viidakkorumpujen ip-avaruuden osoitteen.

Koska aivosynapsinne koodaavat tällä hetkellä Whisky Tango Foxtrot, emme pidä taukoa vaan syöksymme tämänkertaiseen kirjoitukseen, joka sisältää useamman osan yhdellä kertaa ja vieläpä kuvan.

8.-12. Kaikki mitä sain

Seuraavassa yhden päivän ostosrupeaman loppusaldo:

(Klikatkaa kuvaa niin näette sen kokonaisuudessaan)

Aloittakaamme ostosten läpikäynnin myötäpäivään.

8. Conan-sarjakuvat

En ole koskaan tainnut mainita kuinka pidän Pieni talo preerialla-sarjasta? Jumalaapelkäävä Ingallsin perhe, isä, äiti ja kolme tyttöä, yrittävät selvitä villissä lännessä, ja siellä he kohtaavat kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta uskolla ja kovalla työllä he selviävät.

Kuvitellaan nyt että Crom-jumalaa pelkäävä Conan-barbaari yrittää selvitä aikana, jollon magia oli villiä, metsät olivat täynnä hirviöitä, ja väkivalta oli päivän teema sekä myöskin loppujen 364 kappaleen.

Todennäköisesti hän harrastaisi seksiä äidin ja kolmen tytön kanssa (ei nyt sentään yhtäaikaa, ei tässä pervoja olla), kun isä olisi poissa.

Hän kohtaisi kaikenlaisia ongelmia ja sattumuksia, mutta miekalla ja kovalla hakkaamisellä hän selviytyisi.

OIkeasti: Conan Barbaari on Pieni talo preerialla, miinus pieni talo ja preeria.
Okei, onhan se miehistä macho-pullistelu-fantasiaa mutta teillä ei-miehillä on Tiina-kirjat, joten ei aleta kiistelemään makuasioista.

9. Punisher-sarjakuvat

Suomalaisille tämä on tutumpi Tuomari-nimellä, mutta teille jotka ette häntä tunne, kerrottakoon että rikolliset tappoivat hänen perheensä, ja siitä lähtien hän on tappanut rikollisia.

Järjetöntä macho-pullistelua veren maalatessa kaikki näkyvillä olevat pinnat? Eikö Conanissa ollut jo tarpeeksi? Ei ja ehkä, mutta pointti onkin siinä miten tämä on saatu toimimaan.

Tämän sarjakuvan maailmassa rikolliset ruiskuttavat pikkutyttöön maailman vaarallisimman viruksen, Yhdysvaltain hallitus on valmis uusimaan WTC-iskut vain salatakseen suuremman rikoksen, ja ainoa suhteellisen puhdasotsainen henkilö pitää naisista jotka veloittavat tuntitaksalla.

Näin järjettömässä maailmassa ehkä maailman järkevin ihminen on mies joka uskoo hyvään ja pahaan, ja tappaa pahat.

Nihilististä, kyynistä, mutta niin kaunista.

10. Scalped-sarjakuvat

Olenko muuten koskaan maininnut miksi en pidä Quentin Tarantinon elokuvista?

Niiden juonikuvio on aina seuraavanlainen: blaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaablaa-toimintakohtaus-blaablaablaablaablaa-lopputekstit.

Olisin valmis antamaan paljon anteeksi miehelle joka teki Kill Bill 1:n, mutta sitten hän teki siihen kakkos-osan. On olemassa hyvää dialogia, on olemassa loistavaa dialogia, ja sitten on se millä Tarantino täyttää 98% 2 h 15 minuutin leffasta.

Se ei ole oikeaa dialogia. Se on sanojen rakastelua: henkilöt keskustelevat keskenään ja vaihtavat sanoja puolin ja toisin, tahdin kiihtyessä, kunnes he lopulta yhtäkkiä pääsevät loppuun, idean kliimaksiin, ja kuten elokuvissa yleensäkin, yhtä aikaa.

Oikea kovisten dialogi on sellaista, missä keskustelu on taistelukenttä, jolta vetäytyminen oli ainoastaan mahdollista liian monta vuotta sitten kun mutsisi sen illan hoidon olisi pitänyt vetää aiemmin ulos, tai ainakin mutsisi olisi voinut olla uskomatta jätkän juttua nytkytystekniikasta.

Mutta nyt kun olet täällä, niin vaihtoehtoina on purkanjauhaminen tai tappelu viimeiseen mieheen ja purkka loppui äsken. Ja jos luulit että sanat eivät satuta, niin sitten tästä tuleekin huiman mielenkiintoista.

Scalped kertoo FBI-agentista, joka soluttautuu intiaani-reservaattiin selvittääkseen vanhan murhan, mutta mikään ei ole niin helppoa tai yksinkertaista kuin luulisi. Suosittelen sen lukemista seuraavalle Tarantinolle.

11. Buffy, vampyyrintappaja-sarjakuvat

Lyhyesti: jokaisessa sukupolvessa on yksi valittu tyttö, joka suojelee ihmiskuntaa pimeyden voimilta. Buffy on meidän sukupolvemme valittu.

Pitemmin: tämä sarjakuva perustuu samannimiseen tv-sarjaan, ja molemmat ovat opettaneet minulle niin paljon naisista, siitä miten he puhuvat, miten he kokevat ihmissuhteet, miten he tappavat vampyyreja.
Aikana jolloin omat kokemukseni naisista olivat aikalailla äiti-keskeisiä, tämä oli minulle hyvin avartavaa.

Ja siinä oli Alyson Hannigan. Vannoin että en koske yhteenkään naiseen jos en saa ensin koskea Alyson Hanniganiin.

Nyttemmin kun olen tutustunut naisiin paremmin, olen hiukan pettynyt heidän yleiseen vampyyrintappamis-tahtiin, mutta heidän puheensa ja ihmissuhteiden kokemisensa ovat olleet hyvin kiintoisia.

Ja olen myös koskenut naisiin vaikka en olekaan päässyt koskemaan Alyson Hanniganiin, mutta se oli vain kosto siitä että hän on ollut onnellisesti naimissa Alexis Denisofin kanssa jo kuusi vuotta.

Mutta jos asia joskus tulee puheeksi Alyson Hanniganin läsnäollessa, kiistän kaiken.

12. T-paidat

The girl next door-smurffiina-paita tuli ostettua kaverille tuliaisiksi Notting Hillistä. Olen jo antanut sen eteenpäin, ja ymmärtääkseni hän ja moni muu on pitänyt siitä.

Paidan ostopaikasta muuten sen verran, että ilmeisesti myyjällä oli suomalaisia sukujuuria, sillä hän ei sanonut minulle mitään ostotapahtumana aikana. Dialogiksi puettuna tapahtuma oli seuraavanlainen:
- Hei, tahtoisin ostaa tämän paidan, kiitos.
(Ottaa paidan minulta ottaa hengarin ja hintalapun pois.)
- Tässä olkaa hyvä.
(Ottaa ojentamani tasarahan vastaan ja lyö sen kassaan. Jatkaa röntgenkatseellaan seinän läpi tuijottamista.)

Tiedän että hän osaa puhua, sillä kun S (matkakaverini) osti toisen paidan, myyjä keskusteli hänen kanssaan ihan normaalilla englannilla tai ainakin sen Notting Hillmäisellä vastineella.

Pussissa oleva t-paita on Ryhmä-X-elokuvista ja sarjakuvista tutun Xavier Instituten "virallinen" t-paita (iso kuva täällä).

Jokainen IT-alalla työskentelevä pystyy samaistumaan tarinaan siitä, kuinka maailma vihaa "erilaisia" ihmisiä, jotka yrittävät silti auttaa muita ja pelastaa maailman. Ei kiitos, osaan sovittaa itse päälleni marttyyrin t-paidan.

Kolmas t-paita, josta näette pikkaisen sivusta, on Omni Consumer Products©-yhtiön tai näin meidän kesken OCP:n virallinen mainospaita. OCP? Kukaan....?

No hitsi, luntatkaa ja katsokaa t-paidan kuva täältä.

Loput tuotteet: juomalasit menivät tuliaisiksi, punaisen pikkulaatikon sisällä on lasiesine äidin kokoelmiin ja valkoiset kohdat? Kauankos tässä on vielä jouluun...?

Jatkuu...

torstai 10. syyskuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 7

Voisiko elämästäni tehdä näytelmän?

Viittaan tietenkin Ylen uutiseen siitä, kuinka arkielämä kiinnostaa teatteriyleisöä.

Menisittekö itse katsomaan näytelmää henkilöstä, joka on viime aikoina mm. saanut omituisia sähköposteja syntymäpäiväjuhlista, jotka on järjestetty hänen kunniakseen.

Kuvien perusteella siellä oli sennäköisiä ihmisiä, että päähenkilö ei unohtaisi jos olisi osallistunut noihin juhliin, ja sen lisäksi hänen syntymäpäiväänsä on vielä neljä kuukautta.

Lisäksi Facebookissa tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet lähestyä viesteillä, jossa kysytään onko hän kenties...hän?

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, päähahmoa yrittää tavoitella tuntematon soittaja Turusta, ja numeron takaa löytyy
yritysrekisterin mukaan "Muualla luokittelematon erikoistunut agentuuritoiminta".

Hmm. Ei tuossa taida oikein olla aineksia muuhun kuin paranoidiseen eksistentialismin pohdintaan, jota värittävät hurjat seksikohtaukset.

Ehkäpä kokeilen millaisia kohtauksia saisi palveluhenkilöstön ja minun kohtaamisista Ison-Britannian reissullani.

7) Kohtauksia asiakaskohtaamisista

Ensimmäisessä kohtauksessamme toisensa kohtaavat naispuolinen asiakaspalvelija sekä miespuolinen mies.

Tapahtumapaikkana on maailman maagisin kauppa tällä puolen yhdistettyä vesipiippu- ja pyssy-liikettä eli Disney Store®.

Päähenkilö ei vielä tiedä sitä, mutta lentomatkalla hänelle alkoi kehittymään tauti, joka lopulta johti nuhakuumeeseen ja korvatulehdukseen. Sen vuoksi hän ei oikein kuule hyvin.

Asiakasmyyjä: Tervehdys, rakas asiakas! Miten voisin palvella teitä tänä loisteliaana Disney®-päivänä? :D

Päähenkilö: Päivää. Ottaisin nämä lasit.

Asiakasmyyjä
: Totta kai kunnioitettu asiakas! Tulevatko nämä kenties omaan käyttöönne vai lahjaksi? :D

Päähenkilö: Lahjaksi.

Asiakasmyyjä
: Siinä tapauksessa sallinette että käärin nämä Disney®-lasit paperiin, ettei niille vain tapahdu mitään matkalla! :D

Päähenkilö: Kiitos.

Asiakasmyyjä
: Loppusummaksi tulisi XX puntaa, ki-toos! :D

Päähenkilö: Korttini.

Asiakasmyyjä
: Kiitos oikein paljon rakas asiakas! Laitammeko nämä Disney®-ostokset korttinne luotto- vai pankkipuolelle? :D

Päähenkilö: Luotto.

Asiakasmyyjä
: (sanoo jotain mutta päähenkilö ei kuule mitään, koska hänen yksiönsä koon neliömetreissä kolmella neliömetrillä hakkaava, seinällä oleva näyttöruutu toitotti juuri uusinta Disney®-elokuvan traileria) :D

(Päähenkilömme miettii kuumeisesti tulisiko nyt
A. Nauraa ja sanoa "yes"
B. Ei nauraa ja sanoa "no"
C. Nyökätä ymmärtäväisesti
D. Jotain muuta, mitä?
Sekunnit menevät eteenpäin kuin vierivä kivi tervassa vastamäkeen, ja päähenkilön kasvoilta voi lukea sisäisen kamppailun, kun hän ei tiedä antaako ylpeydelle periksi vai ei. Lopulta, vierivän kiven ollessa jo melkein vuorenhuipulla, hän tekee päätöksensä.)

Päähenkilö: Anteeksi, voisitteko toistaa, en oikein kuullut äsken, kuuloni ei ole enää sama kuin nuorena miehenä.

Asiakasmyyjä:
Kysyin joko teillä on suunnitelmia illaksi? :D

Päähenkilö: ...Ei, tulimme vasta ystäväni kanssa ja kiertelemme kauppoja ja katsomme sitten illalla mitä keksimme.

Asiakasmyyjä:
Sehän on hienoa, kas tässä Disney®-ostoksenne ja oikein supercalifragilisticexpialidociousta loppupäivää! :D

Toisessa kohtauksessamme olemme Hard Rock Cafe'ssa, jonne päähenkilömme pääsi ystävänsä kanssa koska ystävä kertoi hovimestarille että päähenkilömme on "Hard Rock Cafe-neitsyt".

Äsken mainittu tauti on alkanut jylläämään kunnolla, ja päähenkilömme on alkanut hävitä reagointikyvyssään etanalle.

Päähenkilön ja hänen ystävänsä istuuduttua pöytään heidän tarjoilijansa saapuu.

Tarjoilija
: Ei mutta tervetuloa Lontoon kuumimpaan, huimimpaan, mahtavimpaan, hauskimpaan, maittavimpaan ja ennen kaikkea rokahtavimpaan ravintolaan! Joko tiedätte mitä tilaatte vai haluatteko miettä tai kaipaatteko suosituksia tai katsoa muiden pöytiin tai otatteko sian säkissä, siis tietenkin kuvaannollisesti. :D

Ystävä: Mietimme vielä mutta ottaisimme juotavaa.

Tarjoilija
: Siinä tapauksessa hyvä herrasväki olette tulleet juurikin oikeaan juottolaan, sillä meillä on meneillään erikoistarjous joka on voimassa vain täällä ja vain teille ja vain tänään! Saatte samanlaisen lasin ilmaiseksi kuin minkä juoman valitsette erikoislistaltamme, jonka loihdin teille nyt mutta sitä ennen huomatkaa kuinka hihoissani ja päässäni ei ole mitään...a voilà! :D

(Hetken miettimistä)

Ystävä: Otamme nämä drinkit (nimeää drinkit).

Tarjoilija: Vaikka saatankin kuulostaa puolueelliselta koska tarjoilen teille tänä iltana, tahdon silti sanoa että ette millään olisi voineet tehdä parempaa valintaa! Tuon juomanne a.s.a.p, älkää vain kadotko minnekään sillä välin! :D

Tarjoilija toi juomat, ja päähenkilömme siemaisi omansa samantien alas, koska lämpötila mahdollisti omeletin teon asfaltilla, takana oli pitkä päivä täynnä shoppailua, olo oli taudin vuoksi kurja ja alkoholi ei voi muuta kuin parantaa tilannetta, eikö? Tarjoilija käveli sattumalta pöydän ohi.

Tarjoilija: No mutta neitsytkuningatar nakuna neliapila napakorunaan! Harvoin olen nähnyt tuollaista nesteen sisäistämistä ja minä sentään vietin pikkulapsuuteni Tampax-tehtaan vieressä myymällä kesätöikseni pesusieniä. :D

Päähenkilö: ...Juoma...hyvä.

Tarjoilija: Sir, me täällä brittilässä kunnioitamme juoppoja, joten haluaisitteko samanlaisen drinkin, mutta eri hinnalla? :D

Päähenkilö: ...Sinä...tehdä samanlainen?

Tarjoilija: Kyllä sir, mutta erikoistarjouksena teille laitan sen eri drinkin nimellä jotta ette joudu maksamaan siitä yhtä paljon. En voisi nukkua öitäni rauhassa tietäen että en kunnioittanut toisen kanssaihminen alkoholismia luomalla sille sen kaiken potentiaalin mahdollistavia puitteita. :D

Myöhemmin illan aikana päähenkilömme ystävä poistuu hetkeksi puuteroimaan nenäänsä ja jättää käsien desifiointi-pullonsa pöydälle. Yhtäkkiä päähenkilömme havahtuu siihen että joku puhuu hänelle.

Toinen tarjoilja: Onko kaikki hyvin, sir? :D

Päähenkilö: ...Ystävä...mennyt...

Toinen tarjoilija: Älkää toki huolestuko, sir, tahdoin vain varmistaa että teillä on varmasti kaikki hyvin (laskee käden rauhoittavasti olkapäälle). Toivottavasti olette nauttineet vierailustanne Hard Rock Cafe Lontoossa? Ah, huomaan että teillä on käsi-desinfiointiainetta. :D

Päähenkilö: ...Pullo...ystävän...

Toinen tarjoilija: itsekin käytän sitä nykyään jatkuvasti, eihän nykyaikana voi olla varma millaisia pöpöjä sitä on liikenteessä, varmahan on varmaa. Nauttikaa loppuillasta ystävänne kanssa ja pitäkää oikein hauskaa senkin jälkeen! :D

Jatkuu...

maanantai 7. syyskuuta 2009

Väliin henkilökohtaista, osa LXXXXV

Tajusin tänään mitkä kaksi asiaa oikeasti ovat pakollisia elämässä: rehelllinen työ jolla ei rikastu ja hiustenleikkuut jotka eivät oikein onnistu mielestäsi (voisi tuohon lisätä vielä yhden K:lla alkavan jutun, mutta tämä ei ole oikea paikka kesäuusinnoista puhumiseen).

Huomasin että jos ilmoitan työpaikkani palkanmaksajalle iltavuoroni, joista tulee iltavuorolisiä palkkaani, saan lopulta verojen jälkeen vähemmän käteen.

Ratkaisu siis on se, että en ilmoita iltavuorojani eteenpäin, jotta en saisi enempää palkkaa, jolloin saisin vähemmän rahaa.

Vannon että en enää koskaan kyseenalaista ihmisten halua lotota progressiiviseen verotukseen uskovissa yhteiskuntajärjestelmissä.

Toinen asia minkä tajusin on parturikampaajien todellinen merkitys elämän kiertokulussa.

Heidän todellinen tehtävänsä ei ole tehdä meistä sen näköisiä kuin tahtoisimme olla, vaan tuoda esille se mitä me todella olemme.

Kuka meistä oikeasti tietää mitä parturikampaamo-koulutuksessa oikeasti tapahtuu? Televisio on tehnyt oikein hyvää työtä esitellessään kokkien, lääkärien, muotisuunnittelijoiden, huippumallien sekä videokameran omistajien ja heidän uhrattavissa olevien kuvauskohteidensa elämää.

Me tiedämme mistä nämä ihmiset tulevat, mitä he tekevät ja mihin tv-sarjaan he päätyvät.

Kampaajaparturit taas ovat suuria mysteereitä kiedottuna arvoitukseen.

Tietenkin he ovat oppineet leikkaamaan tukkaa, mutta ovatko he oikeasti oppineet leikkaamaan tukkaa pois vai leikkaamaan kaiken ylimääräisen todellisen tukkanne ympäriltä?

Mitä jos he näkevätkin sisimpään tukkaanne, kiitos vuosien salaperäisen koulutuksen jolloin he ovat perehtyneet leikkaavan terän, vahvistavan hoitoaineen ja hiuksia syleilevän kamman salaisuuksiin.

He löytävät sen mitä olette itse piilotelleet sisimmässänne, tuovat sen esille, ja avaavat eteenne uuden näkymän itseenne. Vaikutus on sama kuin jos kolmas silmänne olisi viimeinkin saanut piilolinssin.

Siksi näytän taas siltä kuin viimeinen mohikaani olisi elänyt nähdäkseen kolmannen maailmansodan jälkeisen elämän. Koska sellainen olen sisimmässäni.

(Brittimuistelot jatkuvat taas pian. Lupaan.)

lauantai 5. syyskuuta 2009

Monologeja joita tahtoisin kuulla: Sananen sponsoreiltamme

"Alus tuhoutuu kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän..."

Kaikki tuntevat ääneni, mutta kukaan ei tiedä mikä sen salaisuus on.

Hei, olen Helen Rain ja paljastan sen teille nyt.

Toisin kuin monet kuvittelevat, en aloittanut uraani äänenä joka ilmoittaa aluksen itsetuhosta. Pikkulapsena olin kuin kuka tahansa pikkutyttö: haaveilin yhtenä päivänä olevani prinsessa, toisena eläinlääkäri ja kolmantena kotiäiti.

Minusta ei kuitenkaan tullut mitään noista. Kasvaessani huomasin kuinka ääneni on vahvin osa-alueeni, joten pyrin kehittämään sitä laulutunneilla.

Ikävä kyllä laulunopettajani sanoi että vaikka ääneni oli kirkas ja selkeä, en koskaan kyennyt ilmaisemaan sen kautta minkäänlaisia tunteita. En siten koskaan olisi voinut kohota karaoke-illan voittajaa korkeammalle esiintyjän urallani.


Olin pettynyt, mutta tiesin että Jumalalla oli suunnitelma varalleni, joten en antanut tämän lannistaa itseäni.

Hain erilaisiin ääninäyttelijän töihin, mutta ilman virallista näyttelijäkoulutusta näitä töitä oli mahdoton löytää.

En häpeä myöntää että hetken kokeilin jopa seksipuhelin-linjoilla työskentelyä, mutta asiakkaat valittivat sitä kuinka jopa "munasta" puhuessani kuulostin siltä kuin olisin kertonut omeletin valmistamisesta.

Sain siis potkut, mutta näin jälkikäteen ymmärrän että se oli korkeamman johdatusta.

Heti seuraavana päivänä nimittäin hain opiskelemaan journalismia ja tiesin lopultakin löytäneeni tieni onneen.

Opettajani olivat jopa hämmentyneitä siitä, kuinka kykenin välittämään tiedon siitä kuinka 19 leikkikoululaista on kuollut mitä hirvittävimmällä tavalla onnettomuudessa samalla äänensävyllä, jolla kerroin eläintarhan gotlanninponien saaneen bio-passit.

Tehdessäni tätä työtä minulle tehtiin tarjous josta en voinut kieltäytyä, oikea toiveideni täyttymys: tahtoisinko tulla työskentelemään yritykselle, joka tuottaa monikansallisten yritysten aluksille monitoreista kuuluvat tietokone-ilmoitukset?

Lopultakin tiesin mitä Herra oli suunnitellut varalleni.

Nyt, näin monen vuoden jälkeen, saavutettuani unelmani, mietin toisinaan millä jaksoin kaikki nämä vuodet?

Sitten tajuan että kaiken aikaa mukana on ollut uskoni ja Sihi-Pop©-juoma.

Olkoon kyse sitten sen ilmoittamisesta, että aluksen itsetuho alkaa kymmenen sekunnin kuluttua tai että huippuvaarallinen bio-näyte on paennut, minkä vuoksi kaikki biologinen elämä puhdistetaan aluksen sisältä, voin luottaa siihen että Sihi-Pop©-juoman avulla ääneni jaksaa.

Toisinaan minulta kysytään, mikä motivoi minua työssäni eniten?

Voin valehtelematta sanoa että ensimmäinen on tieto siitä että sielut pääsevät Herransa tykö.
Toinen on se, että nämä sieluparat eivät ehkä koskaan pääse enää maistamaan Sihi-Pop©-juomaa.


Mutta samalla iloitsen siitä, että ehkä joku heistä ehtii ääneni kuultuaan evakuointi-alukseen, ja selviää näkemään toisen Luojan heille suoman päivän ja nauttimaan Sihi-Pop©-juomasta.

Kunnes siis kuulette ääneni, luottakaa Herraan ja Sihi-Pop©-juomaan.

Kuulemiin ja hyvää päivänjatkoa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Sinne, tänne ja takaisin, osa II - 15 asiaa reissusta, osa 6

Kafkatus-käyrä on taas nousussa.

Jos olette ihmetelleet hiljaisuuttani tässä blogissa alkuviikosta, niin syynä on tilanne johon olen joutunut.

Sain maanantaina kuulla että erään alan maailman johtava yritys on asettanut minut mustalle listalle, eli en saa käyttää heidän palveluitaan.

Yleensä tuolle listalle joutuu jos epäillään rahanpesusta, asekaupasta, valkoisesta orjakaupasta, pimeästä kissanpentujen välittämisestä tai terrorismista, mutta asianajajani neuvosta en mielestäni ole syyllistynyt mihinkään tuollaiseen.

Olen yrittänyt selvittää asiaa koko alkuviikon, mutta paikallinen asiakaspalveluhenkilöstö on kertonut että hekään eivät tiedä syytä listalle päätymiseen. Heidän tietokoneensa vain ilmoittaa että minua ei voida palvella.

Voinko päästä listalta pois? Voin kuulemma lähettää vapaamuotoisen kirjeen, valitsemallani kielellä sähköpostiin, mutta mikään ei takaa että saisin vastausta tai että minut otettaisiin takaisin palvelun piiriin.

Miksi siis joku on laittanut minulle tällaiselle esto-listalle?
Pelkään että kyseessä on vähän sama asian kuin kysyisitte miksi Jumala sallii maailman pahuuden, sodat, nälänhädän ja kuoleman?

Koska hän voi.

Siksipä tämänkertainen merkintä liikkuu yhtä paranoideissa tunnelmissa.

6. 31.12.1983, klo 23.59.59

Jotkut väittävät että Iso-Britannian on liukumassa teoksesta "1984" tutuksi valvonta-yhteiskunnaksi, jossa "Isoveli" valvoo kaikkea.

Tämä ei pidä täysin paikkaansa.
Pikemminkin Iso-Britannia on muuttumassa mummolaksi vuodelta 1974, 1994, 1964 tai vaikka 2004.

Kuitenkin sellaiseksi vuodeksi milloin olitte vielä pieni ja avuton, ja turvallisin
paikka maailmassa oli mummon syli (siis keskiverto-ihmisille, ei todellakaan tämän blogin keskivertolukijoille jotka rakensivat ensimmäisen ydinsuojansa hiekkalaatikolla).

Yhteiskuntaa ei nimittäin valvo isoveli, vaan isoäiti.

Briteille asia selitetään siten, että ei valvontakameroita ole kaikkialla siksi että heitä valvottaisiin.

Itse asiassa ne ovat kaikkien turvana; jos joku ei näkisi jatkuvasti mitä tapahtuu, jotain pahaa pääsisi tapahtumaan, ja emmehän me sitä halua, emmehän?

Jokaiselle metroasemalla ja metrojunassa oli ilmoituksia joissa muistutettiin mm. että rullaportaissa ei saa kikkailla, sillä se voi johtaa loukkaantumisiin (viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) ja ei kannata yrittää tulla jo sulkeutuvista junan ovista (
viime vuonna näin-ja-näin monta onnettomuutta) sekä emmehän unohda juoda vettä, ettei vaan nesteenvajaus iske?

Lehdissä oli mainoksia palvelunumeroista, jonne voi soittaa esim. jos tuntee jonkun joka on ilmoittanut työviranomaisille olevansa käytettävissä tarvittaessa, vaikka oikeasti löhöilee Sex on the beach-drinksun kanssa Ibizalla. Sillä emmehän me tällaista veronmaksajien rahojen tuhlausta voi suvaita, emmehän?

Tällaiset henkilöt eivät ole ymmärtäneet että jos kaikki eivät leiki kiltisti, jollekulle voi tulla pipi ja mummo suuttuu.

Ja mehän emme halua tietää mitä sitten tapahtuu, emmehän?

Jatkuu...