torstai 10. tammikuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXIX

Olen ajatellut suuntautua Grouchomarxismiin.

Sitä ei pidä sekoittaa missään tapauksessa kahteen muuhun suureen -marxismiin.

Karlmarxismi on sitä, että ensin hävitään omat ja lainatut rahat pörssikeinottelulla, ja sitten syytetään tapahtuneesta kaikkia muita paitsi itseä, julkaistaan teos tästä, ja tehdään muidenkin elämästä ns. mielenkiintoista.

(Karlmarxismi ei ole enää nykyään kovinkaan suosittua, sillä jos nykyaikana joku menettäisi rahansa pörssikeinotteluilla, hän ei julkaisisi teosta, vaan kirjoittaisi siitä blogiin.

Tämä blogi saisi muutamia mainintoja jäljelläolevissa talous-alan julkaisuissa, ja siitä innostuneena tekijä tarjoaisi blogiaan oikealla kirjanjulkaisijalle.

Tällöin hänelle todettaisiin:
- Juu, onhan tässä luettavaa, mutta kun meidän
"Modernin mikrotalouden näkökulma jouluun: ei kannata"-kirjan pokkaripainos on alkanut myymään jostain syystä niin hyvin, että me ei tahdota sille kilpailijaa.
Etsä voisi kirjoittaa tätä uudestaan, korostaa vähän enemmän sitä v*tutusta tai miten tää rahojen menetys vaikutti sun parisuhteeseen? Tee kuule niin, ja palataan asiaan.)

Richardmarxismissa pukeudutaan pikeepaitaan, vietetään puoli tuntia hiusföönin kanssa ja mennään kantapaikkaan laulamaan kliinisiä power-balladeita rakastamisen komplikaatioista ja niiden prognooseista (vinkki: ei hyvältä näytä).

Grouchomarxismi on kuitenkin aivan jotain muuta.
Grouchomarxismissa kukaan ei liity mihinkään nettisovellukseen, minne pääsisi.

Olen aiemminkin mutissut täällä hiljaa Facebookin kamaluudesta, eli pakotetusta sosiaalisuudesta; jos et ole mukana, et ole olemassa.

Nyt kuitenkin aletaan saavuttaa jotain mikä tunnetaan henkisenä ravunvalmistuksena, eli muutun naamaltani normaalin vaaleasta kirkkaanpunaiseksi.

Facebookin viimeisin villitys ovat testit, joiden tuloksia ei tipu, ennen kuin olen lähettänyt testin 10-20 kaverilleni Facebookissa.

Normaalisti testit ovat ihan kivoja tapoja kuluttaa pari minuuttia, jotka muuten olisin tehnyt työtä.
Siinä vaiheessa kun olen kuluttanut pari minuuttia, oletan kuitenkin saavani jotain vastineeksi.

Mitä en oleta saavani on ilmoitus siitä, että saan tulokset heti, kunhan olen kertonut 20 kaverille.
(Tässä vaiheessa osa minusta tahtoisi tehdä todella törkeän kielikuvan, mihin liittyy teini-ikä, seksi ja puhelinrinki, mutta me grouchomarxistit emme usko näin halpoihin vitseihin.)

Uskomuslistallani ei ole korkealla ihmisten yksityisyyden ja ajan tuhlaamiseen sillä, että lähetän heille hetki hetkeltä tyhmemmältä kuulostavan kyselyn vain saadakseni tietää, kuinka hunajapupu olen jonkin testin mielestä.

Ihan kuin tässä ei jo olisi tarpeeksi, nyt Facebookissa ovat alkaneet jylläämään testeiksi naamioituvat haittaohjelmat, kuten Mikropc.net uutisoi.

Uskon että tuolla jossain on syntymässä uusi Facebook (Talous-sanomien juttu aiheesta), eli hetken suosiota nauttiva, ihmisiä ei-silleen-lääketieteellisesti-yhdistävä palvelu, jonka perustaja kuvittelee ehkä pikkaisen liikaa ohjelmastaan (HS:n juttu).

Sillä grouchomarxismi on kasvava aate.

Vaikka facebookista ei pystykään luopumaan helpolla (mm. Iltalehden uutisen myötä), ihmiset alkavat kyllästyä jatkuviin testeihin. Facebookissa on jo ryhmiä, joiden päämääränä on protestoida testejä, jotka vaativat muiden mukaan haastamista.

Grouchomarxistit ymmärtävät tilanteen ironian, mutta huomauttavat että liittymällä kerhoon, joka haluaa heidät jäsenikseen, jotta heidän ei tarvitsisi saada muita liittymään jäseniksi kerhoon, he mullistavat koko kerhoonliittymättömyyden käsitteen.

2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Tuu pois jo sieltä veispuukista, Elämä on Muualla.

(No ei nyt välttämättä siis Täällä, mutta ei kyl ihan varmasti Sielläkään.)

T kirjoitti...

Do not underestimate the power of the Dark side.

Ainoa syy miksi roikun Pärstäkerroinopuksessa (Tekijälle kiitos englanninkielisestä ohjelmannimestä, joka mahdollistaa huonoa huumoria sisältäviä suomennoksia) on se, että siellä on vanhoja koulukavereita, joihin Peilinrikkojateos on ainoa kontaktipinta.

Sähköpostien kirjoittaminen kun on osoittautunut yllättävän vaikeaksi :(

Ihmettelen syvästi tätä Jyrki J.J. Kasvin "voinko olla viisi päivää ilman Facebookia"-tempausta. Että joku voikin olla vielä enemmän puutteessa...siis avun...kuin minä.