Väliin henkilökohtaista, osa II

Antakaas kun kerron pimeydestä.

Minua ovat aina jossain määrin huvittaneet ihmiset, jotka pukeutuvat täysmustaan, värjäävät tukkansa mustaksi, kuuntelevat vain black metallia, syövät vain mustaa makkaraa ja salmiakkia sekä lukevat sängyssäkin ainoastaan mustanaamiota.
He varmaan kuvittelevat tuntevansa jotenkin syvemmin kuin muut, olevansa enemmän kosketuksissa pimeyden kanssa.

He erehtyvät.

Me jotka olemme kokeneet todellisen pimeyden emme tunne tarvetta yrittää epätoivoista liittoumista sen kanssa, ikään kuin jos esitämme olevamme sen puolella se olisi ystävämme. Pimeys ei tarvitse ketään.

Olen kerran ollut tilanteessa, jossa koin pimeyden kosketuksen; olin oudossa ympäristössä, oma minäni oli riisuttu ja en ollut tarpeeksi valmistautunut tähän kaikkeen.
Silloin pimeys tarjosi ulospääsyä.

Se ei ollut mikään muinainen paha kuten tietämättömät sen kuvaavat, vaan jotain pahempaa. Se oli hellä.
Se halusi vain että antautuisin sille täysin, antaisin se kietoa minut itseensä. Mikään ei enää koskaan koskisi minuun, vaan voisin olla turvassa pehmeässä ja lämpimässä. Enkä enää koskaan tahtoisi pois.

Mutta en ottanut viimeistä askelta. Kai sitä voi kutsua itsepäisyydeksi paremman termin puutteessa, mutta en halunnut luovuttaa noin...helpolla. Kiskaisin itseni pois, mutta viattomuuttani en enää saanut takaisin. Olin kokenut pimeyden.

Melodramatiikka ei edelleenkään kuulu edes omasta harhaisesta mielestäni kirjallisiin kykyihini, joten tuo äskeinen muistutti varmaan todella pitkän työpäivän jälkeen kirjoitettua Kauniiden ja Rohkeiden monologia. Itselleni se kuitenkin on hyvin todellista.

Aina kun minulla menee todella huonosti, maailma ahdistaa ja tahtoisin vain antaa periksi koko roskalle, muuntaa omaisuuteni rahaksi, matkustaa Etelä-Amerikkaan ja muuntaa nimeni virallisesti senjor bigtool4U:ksi, muistan miltä pimeys tuntui. Ja miten helppoa sille olisi antaa periksi. Ja miksi en anna.

Joten: olo on parempi, aion ehdottaa että hammas vedetään pois, eikä sille tehdään mitään kallista hoitoa, koska se ymmärtääkseni ei ole välttämätöntä, kävin ostamassa saamatta jääneet lehdet kaupasta (1), ilmeisesti en ole saanut vielä sopimustani koska työnantajani ei ole allekirjoittanut sitä, ja jos rahat ovat vähissä...no sitten eletään sen mukaisesti.

Pimeys saa odottaa vielä kauan.


(1) Sain kyllä lähetettyäni palautetta aiheesta vastineen postilta. Sen voisi tiivistää "Niin, mutta minkäs teet? Monopoli-asema, baby! Monopoli!!Hah hah hah haa!"

Vihausta, osa II

Jouduin käymään tänään Helsingissä.

Yleensä yritän välttää sitä viimeiseen asti. Syynä on se, että aina tällaisen käynnin jälkeen uskon että Suomeen pitäisi perustaa sotilasdiktatuuri (1), kauppoihin vierailuajat (2), ja tunnen aina uskonnollisen kokemuksen (3).

Töiden jälkeen en tahdo muuta kuin yksin kotiin (4), lähettämään signaalia tyhjyyteen tämän blogin myötä ja uhraamaan pimeille jumalille.

(1) Jokaisella ihmisellä tietty henkilökohtainen alue, jonne he eivät halua kenenkään tunkevan. Kaupunginomaisissa olosuhteissa tämä alue on pienempi kuin sanotaan nyt Gobin autiomaassa. Kuvitellaan nyt tilanne jossa ihmisia päästetään kulkemaan rajatulla alueella vastakkaisiin suuntiin, eri nopeuksilla. Mitä tapahtuu?

Molempien vastakkain tulevien ihmisvirtojen kulku hidastuu, kunnes se kulkee nopeudella joka on sama kuin kaikkein hitaimpien yksilöiden. Koska jokaisella henkilöllä on oma henkilökohtainen alue, nämä kaikkien hitaammin liikkuvat yksilöt muodostavat ryhmittymiä, jotka estävät nopeampien yksilöiden vapaan liikkumisen. Lopulta nämä nopeammat yksilöt hidastuvat samaan tahtiin muiden hitaampien yksilöiden tavoin, ja lopputuloksena on hidas mutta varmasti etenevä ihmismuuri.

Jos meillä olisi sotilasdiktatuuri, jokaikinen näistä hitaammista yksilöistä ymmärtäisi joko väistää syrjään, ja päästää nopeammat ohitseen tai heidät vietäisiin aamukoitteessa seinää vasten teloituskomppanian eteen.

(2) Tämä palvelisi meitä kaikkia. Kuinka monta kertaa te esim. olette jääneet mumm--- nykyistä palveluyhteiskuntaa rakentaneen ja ansioituneen kansalaisen taakse, kun tämä yrittää yrittää rullata eteenpäin panssarilaiva Potemkinin 1:10 minimallia muistuttavan ostoskärryn kanssa hyllyköiden välissä? Ja te olitte vain tulleet hakemaan sen yhden purkin nuudeleita, veikkaaja-lehden ja käsirasvaa.

Eikö voitaisi sopia että kaupoissa olisivat vierailuajat niille, joiden mielestä on ok pitää kärryjä toisella puolella käytävää, ja sitten kurkottaa siitä toiselle puolelle käytävää ihmettelemään mitä siellä on?

(3) "Oi suuri ja mahtava Ctulhu! Kuule uskollista palvelijaasi! Jos millään viitsisit iskeä pallosalamalla häntä, noita kahta, tuota tuolla, noita jotka katsovat omituisesti koska puhun ääneen, niin seuraavassa uhrauksessa voi olla jotain pikku extraa... :iskee silmää merkitsevästi:"

Ikävä kyllä Ctulhu ei ole tullut tunnetuksi piireissä transdimensionaalisena jumalana joka innostuu näpäyttelemään ihmisiä pallosalamalla, joten toistaiseksi paikalliset omituiset sääilmiöt ovat olleet kortilla missäpäin liikunkin.

(4) Sosiaalisuus on hyvin vaikea joukkuelaji, jota en yksilölajeihin panostavana hallitse.
Millaisena näen tulevaisuuteni?

Noh, Saavutettuani eläkeikäni eristäydyn muusta maailmasta ja alan elämään 70 kissani kanssa kerrostalo-yksiössäni. It-tuki-tehtävien heikentämä sydämeni ei kuitenkaan kestä 70 kissan tuottaman kissanpissan hajua, joten potkaisen tyhjän aikaa pian. Nälkäisinä, ilma ruokkijaa kissat alkavat kiertelemään mätänevää ruumistani...kun normaaliakin pahempi haju lopulta saa naapurit kutsumaan isännöitsijän tarkistamaan tilanteeni, he saavat nähdä kauhean näyn: kissat ovat syöneet puolet kehostani.
Minusta tulee sen vuotisen uutisköyhän kesän tärkein uutinen, kunnes Matti Nykäsen klooni eroaa taas Mervi Tapolan kloonista.

Mitäs te olitte suunnitelleet? Omakotitalo, pari lasta, hyvä parisuhde? Tuota...aika kipeän kuuloista, mutta jos se kerran tekee teistä onnellisia, tsemppiä.

Se pakollinen Digi-tv-juttu

Joudun katsomaan itseäni peilistä ajaessani partaani.
En pysty tähän jos en tee velvollisuuttani blogikirjoittajana eli kommentoi digi-tv:tä jotenkin.

Eniten olen kiinnittänyt huomiota ihmisten valituksiin digi-tv:n vaikeuden käyttöönotosta. Sanovat että varsinkin kronologisesti ansioituneilla on vaikeuksia sen kanssa. Sanovat että he eivät ymmärrä ohjeita tai miten digibokseja käytetään.

Te senkin iso ryhmä nyssöjä.

Puhutaanko nyt muka oikeasti sukupolvesta, joka oli paikalla kun isä toi kotiin sähkölampun? Joka sai nähdä kun peltotöissä käytettäviin traktoreihin tuli metallirenkaiden sijaan kumirenkaat? Joka siirtyi Sosialisten Neuvostotasavaltojen Liitossa valmistetusta höyrykäyttöisestä putkiradiosta höyrykäyttöiseen tv:hen?

Mitä ihmettä heille on tapahtunut? He olivat paikalla kun aikamme suurimmat tekniset innovaatiot otettiin käyttöön. Luulisi että jokin "digivallankumous" olisi löysä kananmuna ja luumukeitto sellaisille ihmisille, jotka olivat paikalla kun liesiuuni tuli joka kotiin.

He ovat kokeneet enemmän teknisiä muutoksia kuin me jotka nyt puhumme sujuvasti kolmatta kotimaista eli hymiöitä ja emme muista milloin Pelle Hermanni ei olisi ollut tv:ssä värillisenä. He jos ketkä ovat valmiita sen tulemiseen.

Myönnetään, he olivat paikan päällä kun "talvisodan henki"-brändiä oltiin lanseeraamassa ja Pähkinäsaaren rauha oli eilisen uutisia.
Tahdon kuitenkin huomauttaa että nyt puhutaan ei paitsi teknisiä vallankumouksia todistaneesta porukasta, vaan myös niistä ihmisistä jotka joutuivat heräämään joka aamu kello 4 lehmiä lypsämään kesät talvet ja kantamaan lähimeijeriin (1) itse lypsämänsä maidon muodostamalla kämmenistään kupin, kunnes kaikki maitolitrat oli toimitettu. Sen jälkeen lähdettiin kouluun ja pelättiin että susi tulee vastaan ja ratkaisee koulumatka-ongelman.

Kaiken tuon ja paljon muun jälkeen, luuletteko te oikeasti että jokin "laita johdonpää (A) digiboksista television taakse kohtaan (b)" on liian haastavaa?
Minä sanon että jätätte digiboksin tv:n luokse, odotatte kaksi viikkoa (2) ja aika moni isoäiti ja ukki tiputtelee teknisiä speksejä digitaalisesta optisesta S/PDIF-äänilähdöstä, VCR-scartista jossa on myös RGB/komposiitti-läpivienti sekä siitä kuinka se Ridge taas silleen sen yhen hempukan kanssa...

Mutta koska vitsailu on helppoa (3) oikea neuvo: laitettuanne digiboksin kuntoon, ostakaa yleiskaukosäädin. Se on mahdollista ohjelmoida siten, että yhdellä napinpainalluksella aukeaa sekä tv että digiboksi. Muuten kaikki on kuin ennenkin, eli joillain napeilla säädetään ääntä ja joillain kanavia.

Noin. Nyt minä lähden ajamaan partaani.


(1) ...joka sijaitsi viiden kilometrin päässä. Te voitte ihmetellä tätä, mutta tuon ajan ihmisillä on oma käsitys mittakaavoista. Esimerkiksi sanottiin että "metriäkään ei anneta periksi" ja loppujen lopuksi menetettiin koko Karjala.

(2) On olemassa ihmisiä, jotka sanovat että jos Karl Marx eläisi nyt, hän muokkaisi kuuluisaa lausuntoaan ja sanoisi että tv on oopiumia kansalle. Olen eri mieltä; tv on vähän niin kuin energiajuomaan olisi sekoitettu steroideja.

Haluatteko ihmiset liikkeelle? Kertokaa että heidän lempi-tv-ohjelma on loppumassa. On olemassa teoria että Kauniit ja Rohkeat on merkittävin tekijä yhteiskunnallisen rauhan ylläpitämisessä. Niin kauan kuin se tulee tv:stä, kukaan ei oikeastaan jaksa lähteä barrikadeille asti.

(3) Näin olen kuullut muiden sanovan.

Väliin henkilökohtaista

Vietän vapaapäivää koska olin eilen kuumeessa, päätäni särkee pseudomigreenin myötä, minulla on maanantaina hammaslääkäri joka todennäköisesti päättyy (kalliin) keinojuuren asentamiseen, tili alkaa lähestyä uutta pohjakosketus-ennätystä, postin (maksullinen) uudelleenlähetys ei toimi, jonka vuoksi uusi työsopimukseni, kaksi sarjakuvaa, ja kuka tietää mitä muuta ei ole tullut minulle ja kukaan ei ole vastannut kysymykseeni aiemmasta tapauksesta postin asiakaspalvelusta.

Olen lakannut pitämästä taulukkoa siitä kumpi on voitolla, minä vai maailmankaikkeus.

Palkkaratkaisu

Tiedättekö mikä on Suomen vaikein ammatti?

Se on eduskunnan palkoista päättävän palkkiotoimikunnan puheenjohtajan paikka. Aina tietyin väliajoin hän joutuu tulemaan julkisuuteen, ja kolmannen asteen kasvonilmeillään (1) ja selittämään kuinka sellaisten henkilöiden palkkaa, jotka ansaitsevat jo enemmän viikossa kuin muut kuukaudessa, tulisi nostaa vielä. Syynä ovat yleensä mm. kohonneet elinkustannukset, eli täytyyhän kansanedustajienkin ajaa taksilla. Lisäksi tietenkin mukana on pyrkimys saada vain alan parhaimmat. (2)

Tämä herättää kysymyksen siitä, että eikö saman pitäisi päteä myös muilla aloilla? Eikö sairaanhoitajille pitäisi maksaa aivan huimia summia, että saataisiin vain alan parhaimmat mukaan? Entä opettajat? He vastaavat nuorisomme tulevaisuudesta. Eikö heidän pitäisi olla alansa ehdotonta huippua?

No mutta totta kai, kaikki sanovat. Miksi näin ei tehdä? Koska kun oikein tarkkaan mietitään, niin onko oikeastaan sellaista ammattia missä ei tarvita juuri alan huippuja?

No miksi sitten kansanedustajien pitäisi olla alan huippuja, eikä muiden? Koska aikuisten maailmassakin pätevät leikkikentän säännöt; se kuka keksii leikin ensimmäisenä, saa keksiä säännöt (3)

Siksi minulla on yksinkertainen ehdotus.

Thunderdome. Two man enter, one man leave (4)

Väkivalta ei tietenkään ratkaise mitään ongelmia. Sen sijaan väkivalta on osoittanut olevansa erinomainen keino poistaa ongelmanaiheuttajat.

Ajatelkaa nyt hetki.
Työnantajapuoli kertoo kuinka paljon he suostuvat maksamaan jos he voittavat. Työntekijäpuoli tekee saman eli kertoo paljonko he haluavat jos he voittavat.

Tämän jälkeen molempien puolien mestarit astuvat kehään, ja sitten katsotaan kumpi on satsannut enemmän "neuvotteluihin".

Nyt te tiedättekin mietitte miten käy naisvaltaisten alojen, esim. sairaanhoitajien? Nehän ovat kaiki sellaisia sisar hento valkoisia. Ensinnäkin muutama tuntemani sairaanhoitaja on näyttänyt siltä, että he sparraavat vapaa-aikana alligaattoripainissa. Toisekseen onhan siellä lääkintävahtimestareita.

Mutta entäs sellaisten alojen kanssa, jossa lähinnä vain ollaan istumatyössä, sanotaan nyt vaikka bussikuskit.

Myönnetään, useat heistä ovat hiukan huonossa hapessa, mutta heillä onkin salainen ase (5)

Miten tämä edes poikkeaisi nykyisestä järjestelmästä? Nykyään henkisellä tasolla tapahtuva toisten mätkiminen ja tallaaminen vain siirtyisi konkreettisemmalle tasolle. Ja ei unohdeta kansantaloudellisia tekijöitä. Tiedättekö miten suosittua Ultimate Fighting on? Ajatelkaa jos jokainen sen katsojista maksaisi 10 € nähdäkseen Suomen kiihkeät palkkaneuvottelut.

Onhan tämä radikaali ajatusleikki, mutta miettikää kuinka kovasti te olisitte valmiit tappelemaan ylimääräisestä tonnista palkkakuittiinne?


(1) Ensimmäinen taso on ns. pokerinaama. Pokerinaamat kykenevät ilmeenkään värähtämättä katselemaan kun Bambin äiti kuolee tai kun E.T lähtee kotiin. Lottoarvonnan tarkkailijat toivovat kuoltuaan syntyvänsä uudestaan tällaisina henkilöinä.

Kakkostaso on ns. kivikasvo. Tällaisen henkilön kasvonilme ei ole muuttunut sitten syntymän, jolloin se asettui osoittamaan lievää pettymystä ja suunnatonta halveksuntaa loppumaailmaa kohtaan. Voit heitellä vaikka puutarhatonttuja tällaisen henkilön naamaa vasten, eikä ilme muutu.

Kolmosasteelle ei ole nimeä. Jos sille olisi nimi, se tekisi siitä inhimillisen; maailmanhistoria tuntee patsaita joiden ilme on muuttunut nopeammin kuin näiden henkilöiden. Tiedättekö mistä botox tehdään? Näiden tyyppien verta lämmitetään että sitä voisi ruiskuttaa normaaliin ihmiseen.

(2) Tästä on olemassa kaksi koulukuntaa.
Toisen mukaan kansanedustajille tulisi maksaa aivan kirjavia rahasummia (purppuranvärisiä, vihreitä ja sinisiä seteleitä), jotta mukaan saataisiin kaikkein fiksuimmat ja parhaimmat yhteiskunnallisesti ajattelevat mielet.

On kuitenkin heitä, joiden mielestä palkan ei pitäisi olla mitään erityistä, sillä silloin mukaan saataisiin ne jotka todella oikeasti haluavat vaikuttaa asioihin (eli juuri ne vallanhimoiset tyypit, joista historia yrittää aina varoittaa).

Mitäkö mieltä minä olen? Uskoisin että jos Nokian toimitusjohtajalle luvattaisiin kaksi kertaa se mitä hän nyt ansaitsee, jos hän suostuisi kansanedustajaksii, hän kieltäytyisi. Hänkin varmaan haluaa olla asemassa jossa on oikeasti valtaa.

(3) Lisäksi hiekkaa ei saa syödä, ja jos tulee vessahätä, housut pitää ottaa ensin pois.

(4) Mad Max 3 on loistava elokuva. Sen tulisi kuulua jokaisen itseään kunnioittavan yhteiskunnallisia aineita opiskelevan kurssin opetusmateriaaliin.
Se opettaa melko suoraan miten maailmalle käy jos kansanedustajille ei makseta niin hyvää palkkaa, että vain parhaat haluavat hoitamaan yhteiskunnan asioita.

(5) Katse. Se kehittyy ihmisille joka on ajanut samaa ympyrää koko työikänsä, ja saanut kuulla samat tyhmät kysymykset päivästä toiseen.
Loppujen lopuksi se on sellainen, että eläkeikään asti selvinneet bussikuskit työskentelevät bussivarikoilla. He poistavat busseista niitä isoja mainostarroja vain tuijottamalla niitä. Edes mainokset eivät uskalla olla poistumatta sen katseen alla.

Vihausta

Viha, rakkaat lukijat, on paremman termin puutteessa (1) hyvä asia.
Entä rakkaus, kaikki älähtävät?

Rakkaus sinällään on ihan kiva asia, mutta se ei ole sama kuin viha. Eräät maailman suurimmista epäoikeudenmukaisuuksista ja raakuuksista on tehty rakkauden nimissä. Ristiretkille lähdettiin koska haluttiin levittää Jumalan rakkauden sanaa. Useat sotaretket ovat alkaneet isänmaan rakkaudesta ja ylimmällä pallilla istuneen tyypin vähintään yhtä tasaveroisesta rakkaudesta valtaa kohtaan. Ihmiset tappavat toisiaan koska rakastavat heitä niin paljon, että eivät kestä ajatusta olla ilman heitä.

Kukaan ei koskaan myönnä vihaavansa sinällään mitään. Sen sijaan kaikki rakastavat liikaa.
Mutta tuo kaikki on vain sanakikkailua.

Rakkaus on sikäli huono tunne, että se vaatii aina vastakaikua. Rakkaus on kuin pimeys jonne tuijotetaan ja jonka toivotaan tuijottavan takaisin. (2)
Jos tätä vastausta ei tule, ihmisen valtaa toinen tunne, katkeruus. Katkeruus on kaikista pahinta, sillä se on lyhytkestoinen olotila, joka polttaa itsensä ja kantajansa loppuun nopeasti.

Rakkaus on siis hyvä sytytin, mutta se ei auta polttamaan koko Roomaa.
Maailmassa on miljoonia nunnia, jotka tekevät hyvää työtä päivästä toiseen. Silti menivätpä he minne vaan, aina kuuluu sama juttu: äiti Teresa sitä, äiti Teresa tätä, äiti Teresa tuolla, äiti Teresa täällä....Uskotteko oikeasti että nunna, joka on koko elämänsä yrittänyt auttaa pyytteettömästi jonkin kaikkien unohtaman kolmannen kehitysmaan asukkaita, uhraten terveytensä, parhaat vuotensa ja hiustensa luonnollisen kiillon, ei tunne edes pikkaisen katkeruutta siitä, että huolimatta tekemästään kaikki parrasvalot koulunäytelmässä osuvat aina pikku punahilkkaan, eivätkä koskaan toiseen puuhun vasemmalta lukien? (3)

Jos hän tekee kaiken vain rakkaudesta, luultavasti. Mutta entä jos hän tekee kaiken vihasta? Mitä jos hän vihaa epäoikeudenmukaisuutta, köyhyyttä ja teollisesti valmistettujen kemikaalien käyttöä markkinavoimien ihmisten mieleen iskostaman naiskuvan luomiseksi? Silloin asia voisi olla toisin.

Silloin hän kokisi että se että yksi heistä on nostettu esille, on vain hyvä asia, sillä nyt heidän asiansa saa huomiota, eivätkä hänen uhrauksensa ole turhia (4)
Viha on siis hyvä asia.

Ei suuria taiteilijoita ole syntynyt rakkaudesta kuvataiteisiin, vaan vihasta konventionaalisia käsityksiä vastaan, halusta ravistella luutuneita käsityksiä. Ei kukaan rakasta köyhyyttä vastaan taistelua, kaikki vihaavat köyhyyttä ja tahtovat hävittää sen maan päältä. Eivät ihmiset välttämättä halua seurustella, mutta he vihaavat yksinolemista (5)

Viha, rakkaat lukijat, on siis hyperinomainen (6) asia.


(1) Yritin ehdottaa itse hyperinomaista, mutta kielitoimistossa ollaan toisinaan niin näköalattomia.

(2) Sitten on tietenkin niitä jotka toivovat pimeyden lyövän silmää seksikkäästi takaisin, mutta parempi että emme käsittele näitä ihmisiä.

(3) Olin todella hyvä puu...

(4) ...mutta punahilkka oli vielä parempi.

(5) Käsi pystyyn kuka ei osannut odottaa että tämäkin tulisi jossain vaiheessa.

(6) Ja hitot minä mistään kielitoimiston suosituksesta välitän.

Tyttövoimaa!!!!!!

Spice Girls hämmentää minua.

Enkä tarkoita nyt sillä kaikkein ilmeisimmällä tavalla. (1)

Minua hämmensi heidän pukeutumisensa. Tiedän, niin varmaan hämmensi useimpia muitakin merkitsevänä kromosomiparina XY:n omaava henkilöitä (2), mutta minua hämmensikin mihin sillä pyrittiin. Tai siis tietenkin minä ymmärsin mihin sillä pyrittiin, mutta se herätti lisäkysymyksiä.

Nämä henkilöt, ilmiselvästi naispuoliset sellaiset, pukeutuivat provosoivasti. Samalla he puhuivat "grrrrllll power!!!"-nimisestä asiasta (3), eli tyttöenergiasta.
Eli tyttöenergiaa oli sanoa asiat niin kuin ne ovat, tehdä niin kuin itse haluaa ja pukeutua poikia houkuttelevasti. (4)

Varsinkin viimeinen kohta oli mielenkiintoinen, jälleen muistakin kuin ilmeisistä syistä.
Jos tyttöjen on pukeuduttava edustaakseen tyttöenergiaa seksikkäästi (6), niin eikö valtatasapaino ole silloin poikien puolella? Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eivätkö verkkosukat oikeasti kutita ja paina ikävästi (7) koko ajan? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi oikeasti vapaaehtoisesti pukeutua tuolla tavoin? Paitsi tietenkin miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta.

Tällöin valta olisi oikeasti pois tytöiltä, ja siirrettynä pojille, jolloin koko tyttöenergia-juttu olisikin oikeasti poikien salaliitto. Muistetaan että Spice Girls-yhtyeen loi mies.

Mutta.

Me olemme miehiä. Senkin uhalla (8) että syyllistyn yleistykseen, miehet seuraavat säännönmukaisesti ketä tahansa jolla on joko komentava ääni, kaljaa, isommat rinnat kuin heillä itsellään tai kaikki kolme. Tunnen tyyppejä jotka ovat valmiit ottamaan matsia Terminaattoria vastaan jos kaljaa ja hauskanpitoa.

Jos joku verkkosukkiin pukeutunut, tyttöenergiaa uhkuva tyttö olisi kertomaan meille että nyt olisi aika hyppiä tasajalkaa, aika moni kykenisi hetken pohdinnan jälkeen toteamaan vain "kuinka korkealle?"(9)

Todellisuudessa siis valta olisikin tytöillä.

Mutta jos hallitakseen poikia tyttöjen on pukeuduttava tavalla johon he muuten ehkä eivät suostuisi, ja tällä pukeutumisella pojat alennetaan kuolaaviksi hormonikimpuiksi, niin kummalla valta oikeasti on?

Tasa-arvo tietenkin olisi hieno asia, mutta luonto vihaa tyhjiöitä, myös valtatyhjiöitä.
Onko kyseessä siis vallanheitto toiselle? Tytöt hallinnoivat poikia, ja pojat taas hallinnoivat tyttöjä?

Tai ehkä minun pitäisi vain keskittyä kahvinjuontiin eikä miettiä tyhmiä.


(1) Kun he ensimmäisen kerran astuivat julkisuuteen, olin oppinut jo pari viikkoa sitten miltä tytöt näyttävät ilman vaatteita, Kiitos Joka kodin lääkärikirja-sarja.

(2) Ja varmaan myös muutamia XX-kromosomiparin omaavia. Edelleen kiitokseni Joka kodin lääkärikirja-sarjalle.

(3) Kun ihan mikä tahansa lähestyy sinua päästelleen suustaan, tai sitä muistuttavasta aukosta,
"grrrrrrlll"-ääniä, on erinomaisen tärkeää olla kääntämättä sille selkää, olla osoittamatta pelkoa ja olla näyttämättä siltä kuin etsisit jotain millä hakata. Tätä neuvoa en löytänyt Joka kodin lääkärikirja-sarjasta, mikä vei uskoni siihen.

(4) Ymmärrän että oikea termi on "itseään varten", ja kunnioitan naisten kiistämätöntä oikeutta omaan kehoonsa ja mieleensä, eikä tarkoitukseni ole millään tavoin loukata tätä oikeutta halventamalla niitä tässä kirjoituksessa.(5)

(5) Blogini pitäminen oli niin paljon helpompaa ennen kuin naispuoliset ystäväni, jotka tietävät missä asun, alkoivat katselemaan Xenaa dvd:ltä.

(6) Viittaan edelleen kohtaan 4 ja siihen että oikeasti kaikilla kavereillani on huumorintajua. Onhan? Onhan...?

(7) Olen lukenut tästä. Oikeasti. Uskokaa pois. Turha katsella minua noin.

(8) Hassua. Jostain syystä en ollenkaan pelkää ihmisiä jotka ovat nähneet kaikki Chuck Norrisin dvd-julkaisut.

(9) Tähän on poikkeus. Kuinka moni muistaa Julija Tymošenkon? Hän on wikipedian mukaan Ukrainalainen poliitikko. Kaikkien heteromiesten mielestä hän on...öh...no sitä on vähän vaikea pukea sanoiksi.
Jos tarkistatte linkin takaa löytyvän kuvan, saatatte muistaa hänet. Hän oli se tiukan näköinen naishenkilö, joka pukeutui nahkasaappaisiin, tukka oli kahdella tiukalla nutturalla pään molemmin puolin ja pukeutuminen oli kuin kunnon ukrainalaisella maalaistytöllä eli mekko ja löysä pusero.

Jos oikein muistelette, saatatte muistaa kuinka kaikissa kuvissa hänestä ja miehistä miehet olivat jotenkin vaivaantuneen oloisia. Tämä johtuu "kuumana opeen"-syndroomasta.

Me miehet toki arvostamme naisia jotka uhrautuen pukeutuvat verkkosukkiin, mutta mikään ei oikeasti voita kivuliaan tiukasti tukkaansa sitonutta naista, joka pukeutuu nahkasaappaisiin ja normaaliin mekkoon ja normaaliin puseroon.
Se koskettaa jotain hyvin sisällä miehissä, jotain joka tahtoo että ope ottaa hänet tiukkaan puhutteluun koulun jälkeen ja antaa piiskaa.
Tiedän. Me emme ole ylpeitä tästä, ja siksi katselemme mieluummin täysin alastomia naisia netistä nähtenne, kuin paljastamme oikean pervoutemme tason lukemalla vessassa Opettaja-lehteä.

Maailmankaikkeuden hylkimä

Maailmankaikkeus ei pidä minusta.

En tiedä onko se mitenkään henkilökohtaista, vai haluaako universumi vain jonkun itseänsä heikomman jota morkata? Tavallaan ymmärrän tämän, sillä kyllä minuakin ottaisi päähän jos kaikki puhuisivat vain jatkuvasti siitä kuinka laajenet joka hetki ja miten iso sinusta vielä tulee. Maailmankaikkeudella on vielä se huono puoli, että se ei voi mitenkään puolustautua ja sanoa että ei kukaan toistaiseksi vielä ole valittanut koosta ja eikös se ole tärkeintä miten sitä käyttää?

Koska on olemassa vain N määrä tähtiä joita voi räjäytellä valkoisiksi kääpiöiksi, universumi tarvitsee jonkun johon purkaa tarpeen tullen antipatioita, varsinkin erityisen huonon päivän jälkeen kun joku astronomi on taas heitellyt "universumimme on vielä nuori ja vasta kasvamassa"-kommentteja.

Miten sitten universumi kiusaa minua? Suoranainen interaktio on tietenkin poissuljettu; vaikka huutelisinkin kukkulan päällä puun alla haarniskassa "anna tulla vaan! Hoidetaan tämä kerralla alta pois!" osoittaisi huonoa makua ja ennen kaikkea huvin äkillistä loppua.
Ei, nämä asiat täytyy hoitaa niin, että koskaan ei voi olla varma oliko kyseessä pelkkä sattuma vai hihitteleekö joku jossain kosmisen nurkan takana.

Tämä ei itse asiassa ole ensimmäinen blogini. Yritin pitää sellaista aikoinaan nuoruudessani (1), mutta "sattumalta" serveri meni jotenkin sekaisin, ja se hävitti kaikki merkintäni. Suutuin tuosta sen verran, että en aloittanut uutta.

Myöhemmin kuitenkin ajattelin jonkinlaisen julkaisun luomista. Minullahan oli materiaalia sähköpostissani, kaikki kirjeenvaihtoni; niissä oli pari oikeasti hauskaa lausetta.
Leikkaus seuraavaan aamuun. Menen sähköpostiini, joka näyttää olevan huomattavan kevyempi kuin vielä eilen. Jotenkin 3/4 kirjeenvaihdostani, mukana ne pari oikeasti hauskaa lausetta sisältävää kirjettä, olivat hävinneet. Kun olin keinutellut itseäni kohtuullisen ajan tuolillani tuijottaen samalla tyhjyyteen, huomasin että sähköpostia ylläpitävä taho oli ilmoittanut pari päivää sitten että he päättivät pienentää käyttäjien postilaatikoita, ja ihmisillä on kaksi päivää keksiä mitä tekevät posteilleen (2)

Maailmankaikkeus - minä: 2 - 0

Voitte siis kuvitella miltä minusta tuntui kun avasin tänään blogini ja ilmoitus nenäni edessä oli "Serveri-ongelma, palveluun ei saada yhteyttä" (3)

Mutta tässä siis ollaan. Ehkä universumi lopultakin antoi periksi, tai sitten se vain laskee tällä hetkellä itsekseen "10...9...hihihi...8...."

(1) Ah, nuoruuteni. Aika jolloin olin vielä oikeasti hauska, enkä vääntänyt vitsiä siitä kuinka ammuin ihmisiä vain nähdäkseni heidän kuolevan. Tuolloin vielä tajusin että se ei ole yhtään hauskaa näin kerrottuna, vaan se on pikemminkin niitä juttuja, joita ymmärtääkseen pitää itse olla paikalla.

(2) Otsikko taisi muistaakseni olla "tekniikka tiedottaa, ilmoitus 2389-91". Ilmeisesti "ilmoitus postien tuhoamisesta" olisi ollut liian epätekninen.

(3) Kuulemanne omituinen ääni päivällä, joka kuulosti siltä kuin joltakulta olisi revitty sielu kahtia tai joku joka luuli juuri viimeinkin saaneensa rauhan kirjoittaa rauhassa ilman että jotain ikävää tapahtuu, ja juuri havaitsi että optimismi ei tod. kannata, olin siis minä.

Supervoimat

Tajusin omaavani tänään toisen supervoiman (1)
Joku naapureistani oli päättänyt laittaa naapurisovun koetukselle ja alkoi harjoittelemaan pianonsoittoa. Ja arvatkaa mitä?

Minä en välittänyt siitä. Jotenkin se, että joku oikeasti jaksoi yrittää toista tuntia päästä kohdasta pim-pim-pim-pom-pim-pom eteenpäin, oli hellyttävää. Ajattelin vain että jos naapurit eivät ole tulleet koskaan valittamaan minun äänistäni, ja jos he älyävät lopettaa yöksi, niin antaa mennä.

Oikeastaan kestä melkein mitä tahansa normaaleja ihmiselämän ääniä. Kauhea jumputus ja puhina, oli se sitten koneista tai ihmisistä (2), on aina häirinnyt minua.

Karmein aika mitä olen joutunut kärsimään oli kun naapurina oli ilmeisesti vanhempien nurkista pois ajettu aikamiespoika, joka asui vanhempien maksamassa omistusasunnossa ja sossun, kelan, papan ja mamman kustantama yritti tappaa itsensä alkoholilla, siinä meidän muiden epäonneksi epäonnistuen jatkuvasti.

Hyvänä kakkosena tulee se aika, kun alakerrassa asui pikku(sensuroitu), joka alkoi huutamaan keskellä yöllä, keskellä päivää ja keskellä muita ajankohtia suunnilleen siitä että äiti kielsi hyppimästä keittiönpöydällä (4)

Mutta pianonpimputus...ei mitään vaikutusta. Itse asiassa taidan ensi kerralla mennä naapurin ovelle kun hän alkaa taas harjoitella, soitan ovikelloa, ja kun hän avaa oven, sanon "huomaatteko? Ei mitään vaikutusta! Kokeilkaa uudestaan sitä pim-pim-pom-pim kohtaan, niin näytän miten sillä ei ole mitään vaikutusta!" :-D

Mielestäni on jo korkea aika tehdä tuttavuutta naapureihini. Onhan tämä sentään omistusasuntoni joten me tulemme tuntemaan toisemme vielä todella kauan...

(1) Ensimmäinen on kameleonttimainen kyky sulautua mihin tahansa taustamateriaaliin niin, että kukaan ei huomaa minua. Ihmiset jotka eivät käsitä tämän kyvyn täyttä potentiaalia, kutsuvat sitä "seinäkukkasena olemiseksi".

Mutta oletteko koskaan huomanneet juhlissa kuinka ruoka tuntuu loppuvan kesken vaikka kukaan ei sitä näytä syövän ja sama juttu boolin kanssa? Bingo. Lisäksi kanssanisäkkäiden sekoilun asteittainen lisääntyminen alkaen lampunvarjostin päässä ja ilmabasso munien kohdalla esitetystä "Stairway to heaven"-kappaleesta, ja päättyen jonnekin mitä yleensä on tavattu nähdä 70-luvun itä-Saksalaisissa underground-porno-leffoissa, on jotain tv:tä suurempaa.

Jos ette muista koskaan olleenne tuollaisissa juhlissa, niin se johtuu luultavasti siitä, että te olitte illan pimentyessä joko Hilda maitotyttö, Gunther paimenpoika tai Sissi-lehmä.
Todella huonossa tapauksessa te olitte lypsykone.

(2) Tahdon uskoa että äänet joita kuulin alakerran naapurista aikoinaan opiskellessani pohjoisessa olivat normaaleja rakastelun ääniä. Tai no ainakin rakastelun ääniä. Tai ainakin ihmisääniä (3).
Naapurini varmaan ihmetteli miksi aina tuijotin maahan hänen kulkiessaan ohi.
En minä tuijottanut maahan; ihmettelin aina miten hän pystyy kävelemään näin pian.

(3) Kerran opiskellessani pohjoisessa ja asuessani opiskelija-asuntolassa, heräsin siihen kun yläkerrasta kuului ääniä aivan kuin harmaakarhu olisi rakastellut chichichuaa. Itse asiassa kaikki soluasunnossamme heräsivät.
Äänet tulivat ylhäältä, joten ei muuta kuin sanomaan porukalla sanomaan pari valittua muiden yöunien pyhyydestä ja sallituista volyymeista aktin aikana.

Kun avasimme oven ylhäällä, sängyssä makasi harmaakarhu verkkosukat päällään ja nahka-naamioon pukeutunut chichichua selässään. Harmaakarhu katsoi meihin ja sanoi "voi hyvä kun tulitte, hän melkein raiskasi minut".

(4) Minulla ei ole lapsia, joten muiden lasten kommentointi on hiukan epäreilua. Mutta kyllä täytyy jossain olla vikaan jos "laitatko tv:tä pienemmälle?" aiheuttaa puolen tunnin katkeamattoman raivopotkuitkun (vaikka siis en omaakaan lapsia, kyllä minä aina raivopotkuitkun tunnistan).

T-sedän elämänopetuksia, osa II

Kukaan ei luota sinkkuun.

Lapset, jos koskaan haluatte mihinkään pikkaisenkaan merkittävään asemaan, älkää olko sinkkuja. Ihmiset eivät luota muihin hiilipohjaisiin elämänmuotoihin jos nämä ovat yksin.

Parisuhteessa eläminen kertoo siitä, että k.o. henkilö on luotettava, tasainen ja ennen kaikkea, ei-sinkku.

Sinkkujen uskotaan viettävän elämää jossa Sodoman 120 päivää ei ensinnäkään riitä kaiken mahdollisen suorittamiseen. Heidän uskotaan olevan muita ihmisiä fyysisesti heikompia, sillä he kuluttavat kaiken vapaa-aikansa käyden läpi muiden sinkkujen kanssa Kama Sutran asentoa "tiikeri hivelee haikaran höyheniä tämän nokkiessa tiikerin karvoja", ja tuollaisesta on seurauksena pitemmän päälle löysät nivelpussit.

Parisuhteessa elävät eivät harrasta tuollaista koska...no he ovat parisuhteessa. (1)

Tämän vuoksi jos sinkku sanoo että hänellä on ranne kipeänä, koska hän joutuu käyttämään tietokoneen hiirtä epämukavassa asennossa, saatatte tuntea hienoisen tuulenvireen kasvoillanne kun vastapuoli pyörittää silmiään niin kiivasti.
Tai jos kerrotte ampuneenne miestä vain nähdäksenne tämän vuotavan kuoliaaksi, niin kukaan ei usko teitä.

Kun taas jos olette parisuhteessa, kaikki uskovat teitä.
Parisuhteessa olevat kun eivät voi valehdella näin vakavista asioista.
Joskin lapset, tuota viimeksi mainittua ei koskaan pidä myöntää julkisesti, mutta siitä joskus myöhemmin lisää.


(1) Tätä teidän pitää taas kysyä vanhemmiltanne. Pyytäkää iskää kertomaan millaista oli olla sinkku, ja kysykää sitten iskältä onko mikään muuttunut nyt kun hän on äiskän kanssa. Huomioikaan miten iskän ilme muuttuu. Jättäkää iskä ettei teidän tarvitse nähdä kuinka aikuinen mies itkee.

Parisuhteessa ja sinkkuna aterioimisesta

Olen aina ihmetellut suuresti tutkimuksia, joiden mukaan sinkkuna oleminen tulee kalliimmaksi kuin parisuhteessa eläminen.
Jostain kumman syystä aina kun asiaa tutkitaan mediassa, otetaan peruselintarvikkeista ne peruspaketit, jotka tietenkin ovat isoja. Tästä tehdään sitten perustavaa laatua olevat arviot että koska tietenkin sinkut käyttävät esim. voita niin harvoin leivän päällä (1), se varmasti huononee ja suurin osa siitä jää käyttämättä.

En tiedä millaista nälkäpalkkaa toimittajille nykyään maksetaan, mutta minunkin ansiotuloilla on mahdollista ylläpitää 24/7 sähkövirtaa talouteeni, mm. jääkaappiin. Vaikka en käytäkään voita jatkuvasti leivän päällä (2), ei yksikään säästöpakkaus ole vielä homehtunut.

Itse asiassa luulisin sinkkujen ruokamenojen olevan huomattavasti pienempien kuin parisuhteessa eläjien.
Parisuhteessa eläjien on ylläpidettävä parisuhdettaan, ikään kuin se olisi kolmas osapuoli kahden ihmisen välissä (3). Yksi rituaali tähän ruuan tekeminen yhdessä. En usko että perunalihalaatikon lämmittäminen mikroaaltouunissa on kovinkaan omiaan vahvistamaan suhteen peruskivetyksiä. Siksi ruuan on oltavan mahdollisimman monimutkaista, pitkäkestoista ja diplomi-insinöörimäisiä yli-ihmisen kykyjä vaativia valmistusprosesseja sisältävää. (4)

Tällaiset tapahtumat vaativat investointeja. Mausteet, raaka-aineet, valmistusvälineet, käytetty energia jne. Ja koko homma pitää tehdä vähintään kahdelle. Ja lähes joka päivä, sillä kuten me tiedämme, parisuhdetta pitää hoitaa, tai muuten käy ohkaisesti.

Selvä. Entä minä, sinkku? Lämmin ateria töissä päivällä, ja illalla mysliä rasvattomassa vaniljajogurtissa. Luultavasti viikon ruoka-annokseni maksaa yhtä paljon kuin parisuhteessa eläjien yksi ateria.

Jääkö minulle sitten ylimääräistä rahaa käyttööni tästä askeettisesta elämästä johtuen?

Ei juurikaan. Ostan ylimääräisellä rahalla voita.


(1) Älkää kysykö mihin muuhun media luulee sinkkujen käyttävän voita.

(2) Hei. Mitä minä sanoin kyselemistä?

(3) Jos kuvittelette nyt mitä uskon teidän kuvittelevan, te olette vielä kipeämpiä kuin minä. Jos kysytte nyt hiljaa mielessänne "ja mitä sinä oikein uskoit meidän kuvittelevan?", kuulutte juuri tämän blogin kohdeyleisöön.

(4) Maailman suurimpiin rakkaustarinoihin kuuluu yhteinen kärsimys.
Romeo ja Julia: kuolivat lopussa.
West Side Story: toinen rakastavaisista kuolee lopussa.
Titanic: Leonardo DiCaprio joko kävi salamannopean evoluution, ja kehitti kidukset ja hallitsee seitsemää merta, tai sitten hän kuoli.

En tiedä teistä, mutta minä alan huomata tässä tietynlaisen kaavan.

Takaisin töissä

Muutaman viikon kestänyt työstävieroitukseni on taasen ohi, eli olen palannut suolakaivoksille.
Palkka on mitä on, työ on mitä on mutta kompensaationa firma tarjoaa ilmaisen kahvin.

Jälleen taas kiskottuani sisuksiini pienen keski-Eurooppalaisen maan vuoden keskikulutuksen verran jumalten nektaria, tuntuu siltä kuin kaikkien muiden liikkeet hidastuisivat jokaisen kahvikupillisen jälkeen, ja itse voisin vaikka väistellä tänne soittavien ihmisten suusta pärskyviä sulkivanoja.
Varsinaisia ongelmia(1) aiheuttaa se, että koska koen muiden liikkuvan hitaammin kuin itseni, yritän vaistomaisesti hidastaa omia liikkeitäni.
Kiitän Teutatesta siitä että alallani on sen verran työvoimapula, että henkilöä joka alkaa työpäivän mittaan käyttäytymään ja puhumaan yhä hitaammin, pidetään "eksentrisenä hupsuna" ja "integraalinana osana työkoneistoa" ja minua ei irtisanota valkotakkisten hakiessa minut samalla jonnekin missä terävien esineiden hallussapitoa ei rohkaista.

Noh, vielähän tässä olisi puoli tuntia tehokasta kahvinkulutus-aikaa...

(1)En koe äsken mainitsemiani ilmiöitä ongelmiksi. Ongelma on se, kun tajuat käytettyäsi väärän värisiä pillereitä kuinka iso käsi sinulla oikeasti on.
Se että tietokoneen näppäimistö ei tunnu pysyvän perässä sormiesi nopeuden kanssa, on murhe joka sinun on kannettava. Noh, sinun ja Teräsmiehen.

Testejä

What type of killer are you?

Yes, you don't like to kill people. That goes against everything you belive in. It's not that you are a coward, but your ideals and morals wouldn't allow it.
You are the typical hero, do the righteous things, get the bad guys and do it all legally. But just because you don't kill doesn't mean you can't kick ass. And that is what you do. You use your brain and your strenght to do honourable deeds and protect people you know and love.
If an evil guy is going to take over the world soon, it's you who will get involved. You hate watching innocents suffer, and love seeing bad people getting what they deserve. You are probably also happy and optimistic and work pretty good in groups. And the friends you usually make are true ones.

Main weapon: Anything at all

Quote: "You only live once, but if you do it right, once is enough" -Joe Lewis

Facial expression: Smile

Linkki alkuperäiseen testiin

Selitys on vapaa: Minä en hymyile. Jostain syystä hymy vaatii minulta enemmän kasvolihasvoiman käyttöä kuin normaali ilmeeni eli "älä ala mulle, tai tulen ja hakkaan sinut, lemmikkieläimesi, kotikasvisi ja cd-kokoelmasi." Uskokaan pois, olen kerran testannut tätä peilin edessä; saadakseni ns. normaalin hymyn aikaiseksi minun pitää omasta mielestäni venyttää suutani niin että pelkään päälaen putoavan.


Tits, ass and cuteness-test

Based on your selections, the results are clear: you show an attraction to smaller breasts, smaller asses, and cuter composure than others who've taken the test.

Note that you scored low on both breast and ass size. This means you appreciate thinner, harder bodies. You are most likely to appreciate a super-model. Relatively, you are less attracted to round, soft, sloppy women.

My third variable, "cuteness" is a mostly objective measure of how innocent a given model looked. It's determined by a combination of a lot of factors: lack of dark eye makeup, facial expression, posture, etc. If you scored high on that variable, you are either really nice OR you're into deflowering teens. If you scored low, you are attracted to raunchier, sexier, women. In your case, your higher than average score suggests you appreciate a cuter, more innocent look. Kudos!

Linkki alkuperäiseen testiin

Tarkoitan siis että: Ensinnäkin minä en harrasta teinien neitsyyden viemistä. Voi olla että olen tehnyt monia asioita joista jonain kauniina päivänä saan maksaa, jos tässä tai missään maailmassa on oikeutta, mutta teineihin en sekaannu. Niistä saa teinibasilleja.

Se tosin on totta että pidän kiinteistä naisvartaloista...joskaan en nyt sanoisi että supermalleista. Yksi ikääntymisen huonoista puolista on se, että pinnallisuus karisee. Oi kuinka muistan vielä sen ajan, onko siitä jo viikko, kun vielä arvostin vain kaunista ulkokuorta. Hyviä aikoja :huokaus:

Nyttemmin olen joutunut...tätä on niin vaikea sanoa...henkisen kasvun myötä...tunnustamaan että kaunis kasvo ei ole peruste pitkäaikaiselle ihmissuhteelle ja useimmiten mallien kauneus on saatu aikaan luovalla PhotoShopin käytöllä ja käyttämällä niin paljon suihkeita että otsonikerroksen aukot kasvavat jokaisen kuvaussession aikana parin Ladan akselinlevyden verran.

Mutta pidän siis kiinteistä vartaloista. Mutta kuten henkilö jonka opetuksiin olen perustanut elämäni tärkeimmät päätökset, eli räppäri LL Cool J aikoinaan sanoi:"kaikille on joku tässä maailmassa. Mutta pitää olla realisti; jos himoitset Pamela Andersonia ja näytät itse Jabba the Huttilta, niin silloin...you're shit out of luck,man."


What is your element?

Your element is Water.
You have a calm aura around you and are in tune with the world around. You observe it but rarely interfere. Because of your shy and timid nature you will not have so many friends in your life.

But then again, large crowds aren't your thing anyway. You are comfortable on your own and are reserved to others who you don't know or know very little of. You know everyone out there does not want to be your friend, and knowing that is good.

However, people who don't know you that well thinks that you are cold and distant since you don't want to talk to them. Although you mean no harm, you can't always be perfectly understood in the world. No one can. Life in general are you quite serene with even if there are some things you don't like. Your love-life is not so full of boys/girls, but if you flirted more with the ones you were interested in I'm sure something would happen.

The hobbies you choose are calmer ones, you are no party person that likes to drink and make-out with three or more guys/girls in one night. Reading a book or swimming is more your thing.

Linkki alkuperäiseen testiin

En sano enkä väitä, mutta: Voi olla että nyt puhuu se, että olen imeskellyt aamiaiseksi kahvia ja extra-väkeviä, sokerittomia yskänpastilleja, enkä mitään konkreettisesti hyödyllistä, mutta pitävätkö ihmiset oikeasti kylmänä ja etäisenä sellaista joka ei keskustele kaikkien kanssa?
Ihmiset eivät kuitenkaan tule puhumaan minulle. Johtuuko tämä siis siitä, että he pitävät minua kylmänä ja etäisenä henkilönä, koska en tule puhumaan heille, ja he eivät lähesty tällaista ihmistä? Olenko keksinyt filosofisen ikiliikkujan?

Kampaajalla

Kävin eilen kampaajalla.
Jostain kumman syystä antamani suulliset ohjeet eivät ole koskaan materialisoituneet siten kuten olin ajatellut itse pääasiaan, eli tukkaani. Yleensä "päältä vähän pitempi, sivuilta ja takaa lyhyeksi" on johtanut joko tukkamalliin joka on viimeistä huutoa Hitler Jugendin nuorisopäivillä tai henkilöillä jotka ajavat avolavallista autoa, ja joiden rekkarin vieressä ovat tarrat "tööttää jos tykkäät Klu-Klux Klanista" ja "Herra on pelastajani".

Tällä kertaa hiusmuotoilun lopputulos on jotain mitä vain kerran aiemmin on tavattu ihmiskunnan historiassa. Edellinen henkilö joutui menemään sukupuolenvaihdosleikkaukseen, hankkimaan kestopigmentin iholleen, laihduttamaan 30 kiloa, keksimään aikakoneen ja muuttamaan 80-luvulle, jossa tekaisi itselleen uuden henkilöllisyyden ja loi itse asiassa ihan hyvän uran elokuva-ja laulutähti Grace Jonesina, koko ajan kantaen sitä ihmeellistä kampaustaan (1)

Nyt molemmat--- ai, toinen luovutti jo---sinä mietit miksi kuitenkin käyn tuolla kyseisessä parturikampaajalla? Nokkiko lemmikkipapukaija liian lujaa lapsena ja nyt aikuisena useamman kuin yhden asian muistaminen kauemmin kuin minuutin on vaikeaa? Vai onko kyseessä jotain huomattavasti kipeämpää? Ja jos on, niin kuinka? Ja jos on kovin, niin onko siitä mahdollista saada kuvia?

Rehellinen vastaus on, että vaikka yritänkin jokaisen hiustenleikkuun jälkeen vähentää asiointia kämpän ulkopuolella, sillä pelkään törmääväni vahingossa paikallisen militantin Mustat Pantterit-kerhon haaraosaston kehonrakentajiin pimeällä takakujalla kesken steroidikauppojen (maailma ei ole reilu, mutta sillä on sairas huumorintaju), niin pidän parturoijastani.
Hän on jollain tavalla välitön (moitti minua kun viimeksi en jäänyt odottamaan. Yritin selittää että hänellä oli kesken ainakin kaksi naisten tukkien värjäystä, mutta hän kertoi että hänhän olisi voinut leikata tukkani sillää aikaa kun muiden väri kuivui, ja että sikäli selitykseni ei kelpaa. ) mikä on viehättävä ominaisuus varsinkin kun sen tekee sinua 50 kiloa ja puoli metriä pienempi olento(2).

Olen toki käynyt "vieraissa", mistä toki sain myös sapiskaa ( ;) ), mutta kohtelu siellä on vähän niin kuin automatisoidussa koirien salvaus-tehtaassa: menet paikoillesi, sinut leikataan ja lähtiessäsi olosi on kevyempi jostain syystä.
Ei minkäänlaista persoonallista kosketusta. Sisään- lopputulos -kassan kautta ulos.

Tässä automatisoidussa ja pikakelaus-nappi pohjassa toimivassa maailmassa on välillä hauskaa törmätä johonkin joka rikkoo kaavan. Sen vuoksi käyn tällä parturikampaajalla, vaikka joudunkin kestämään sen että ihmiset katsovat minua niin kuin tappaisin vain aikaani ennen kuin linnoittaudun vesitorniin ja alan ampumaan ihmisiä kiväärillä.

(1) Tiedän, ette varmaan olleet kuulleet tästä aiemmin, mutta se johtuu pelkästään siitä että kun asia tuli lopulta esille, se yritettiin vaieta aika perusteellisesti hiljaiseksi, sillä kaikki maailman salaiset palvelut tykkäävät James Bond-leffoista, eivätkä halunneet kertoa Roger Moorelle että tämä oli ollut sängyssä miehen kanssa. Tässä ei tietenkään aivan onnistuttu; eräs elokuvakäsikirjoittaja sai nähdäkseen dokumentit ja sai siitä idean The Crying Game-elokuvaan. Juu, ette kai te OIKEASTI luulleet että joku keksisi tuollaista?

Ikävä kyllä tuottajien vaatimuksesta kampaus, kestopigmentti, laihdutus, uusi identiteetti ja aikakone jouduttiin jättämään pois lopullisesta elokuvasta, minkä vuoksi k.o. elokuvan ohjaajan versio on varmaan yksi kaikkien aikojen odotetuimmista leffoista, tietenkin pois lukien Free Willy-leffan ohjaajan versio.

(2) Tähän pätee siis sama universaali illuusio kuten silloin kun kronologisesti ansioituneet naispuoliset henkilöt, joiden muotimaku jäi 50-luvulle, näkö 60-luvulle, maailmankatsomus 70-luvulle ja käsitys sinusta 80-luvulle jolloin olit n. 5-vuotias, sanovat "katso, sehän taitaa tykätä sinusta", kun käsilaukkuun mahtuva pikkuhurtta räksyttää sinulle ja yrittää epätoivoisesti hypätä kurkkuusi.
Tämän ihmislajin piti kuolla jo ihmiskunnan alkuajoilla, viimeistään silloin kun he jäivät huutelemaan muiden juostessa pakoon "ei mutta onpas kissimirrillä hampaat. Kis-kis-kis...", mutta toisin kuin Darwin esitti, evoluutiokaan ei ehdi ihan kaikkea huomaamaan.

T-sedän elämänopetuksia

No niin lapsoset (1)
Sillä välin kun T-sedän kahvi valmistuu, koska T-sedän kahvinkierrossa on taas verta, T-setä kertoo teille tärkeästä keskustelusta jonka tulette käymään vanhempienne kanssa.
Enkä nyt puhu "mehiläisistä ja kukista" (2), vaan "oletko sinä homo/lesbo?"- tai toisin sanoen "kenen joukoissa seisot"-keskustelu

T-setähän ei tunnetusti syrji ketään, T-sedän tunnuslause on ollut jo pitkään: niin kauan kun kukaan ei tule minun ja kahvin väliin, kenellekään ei tarvitse käydä pahasti.

Teidän vanhempannekaan eivät todennäköisesti syrji ketään, ja hyvällä tuurilla jakavat T-sedän elämänkatsomuksen, mutta heidän tulee olla varmoja.
Huolimatta siitä kuinka hyvin vanhempanne ovat antaneet teille geeninsä, kotikasvatuksen ja iskän tai äiskän "salaisen lehtikätkön" käyttöönne, he eivät voi olla aivan varmoja tietyn pisteen jälkeen esim. pelkäättekö te että teihin tarttuu tyttöbakteereja vai katseletteko te Tarzan-leffoja erityisestäkin syystä.

Siinä missä te olette kuvitelleet viettäneenne railakasta ja riemuisaa sinkku-elämää...se mitä se tarkoittaa teidän täytyy kysyä iskältä ja äiskältä, sillä T-setä ei tällaista ole kokenut...vanhempanne ovat olleet huolissaan kuulevatko he pikkujalkojen tassahtelua kodissaan muuten kuin naapurin tuodessa koiransa, joka kuulemma vain tykkää heistä, vierailulle.

Tällöin tullaan käymään aiemmin mainittu "kenen joukoissa seisot?"-keskustelu.
Tälle, toisin kuin meihiläisille ja kukille, ei ole määritelty tiettyä kaavaa. On kuitenkin joitain seikkoja, jotka tulevat keskustelussa esille.

1. Oletko sinä homo/lesbo?
2. Sillä ei oikeastaan ole väliä, mutta oletko nyt ihan varma asiasta?
3. Tärkeintä on kuitenkin että sinä olet onnellinen.
4. Ei kai isä/äiti ole ollut niin voimakas roolimalli, että et uskalla tavata vastakkaista sukupuolta?

Vaikka nuo kohdat tulivatkin nyt tuossa järjestyksessä, ne voivat vaihdella, mutta tärkeintä on kuitenkin muistaa, että ne tulevat yleensä yhtenä sykkynä, eli erikseen niihin ei ehdi reagoida.
Vastausvaihtoehdot ovat joko
A. Kyllä
B. Ei
C. Jokin muu, mikä

T-setä voi kertoa kokemuksesta, että kohta C. ei toimi kovinkaan hyvin, jos ollenkaan. Varsinkaan jos kohta C. tarkoittaa nauruun purskahtamista ja lähes täydellistä repeämistä kohdan 4. jälkeen.

Eli T-sedän neuvo on: alkakaa jo tässä harjoittelemaan peilin edessä sanomaan vakavalla naamalla "kyllä" ja "ei", sillä eihän sitä koskaan tiedä. Kun tämä hetki sitten koittaa, olette valmiita.

Jos muuten vanhempanne kysyvät miksi toistelette peilin edessä kahta sanaa, niin älkää vaan menkö kertomaan että T-setä netissä neuvoi tekemään niin. T-setä ei nimittäin ole vielä keksinyt mitkä ovat vastausvaihtoehdot kun kiltit keskusrikospoliisin sedät tulevat ja "tekö olette olleet yhteydessä alaikäisiin lapsiin netin välityksellä?"-keskustelu alkaa.

Mutta nyt T-sedän kahvi onkin valmista, joten hei hei ensi kertaan \o_

(1) Johtuen aikuisille, tai ainakin sellaisiksi ilmoittautuneiden henkilöiden, suunnattujen blogien kilpailutilanteesta on aika välillä houkutella uusinta markkinointisegmenttiä, eli "hädin tuskin lukemaan oppineita, todennäköisesti huumorista kovin vähän tajuavia, mutta vanhempien lapsilukot ohittamaan oppineita post-lapsia eli pre-teinejä." Eli liian nuoria World of Warcraftiin, liian vanhoja Pokemoneihin, juuri sopivan ikäisiä pitämään juttujani hauskoina.

(2) Korjatkaa siinä vaiheessa kun menee väärin: lapsille siis kerrotaan "kukista", jotka houkuttelevat kirkkailla väreillä ja hajuilla. Näillä houkuttumilla on tarkoitus saada "ampiaisten" huomio, jotta ne tulevat kukkaan tekemään...jotain...jonka jälkeen ne surraavat pois ja kukka alkaa houkuttelemaan seuraavaa "ampiaista". Kun tätä on tapahtunut tarpeeksi kertaa, kukka lisääntyy.
Vau.
Tuollaiset jutut tekevät niin selvää jälkeä pikku-ipanoiden moraalisesta näkökulmasta ihmissuhteisiin, että Pikku Kakkonen saa esittää Pelle Hermannin aika monta kerta uusintana ennen kuin lapset ymmärtävät taas mustan ja valkoisen eron.